Kivisoppaa

Olipa kerran suuri nälänhätä jossain päin sodanjälkeistä Itä-Eurooppaa jolloin ihmiset mustasukkaisesti rohmusivat itselleen kaiken löytämänsä ruoan ja kätkivät sen jopa ystäviltään ja naapureiltaan. Eräänä päivänä kiertelevä sotilas saapui kylään ja alkoi kysellä aikomuksenaan selvästi jäädä kylään yöksi.

“Koko maakunnassa ei ole muruakaan syötävää,” hänelle kerrottiin. “Sinun on parasta jatkaa matkaa.”

“Ei se mitään, minulla on kaikki mitä tarvitsen,” sotilas sanoi. “Olinkin itse asiassa ajatellut tehdä hieman kivisoppaa, jonka voisimme kaikki yhdessä syödä.” Hän nosti kärryistään rautaisen padan, täytti sen vedellä ja sytytti tulen sen alle. Sitten suureellisin elkein hän veti samettisesta pussista esiin tavallisen näköisen kiven ja pudotti sen veteen.

Tähän mennessä suurin osa kyläläisistä oli kuullut huhuja ruoasta ja oli saapunut keskusaukiolle tai katseli tapahtumia ikkunoistaan. Sotilaan nuuhkiessa “lientä” ja lipoessa huuliaan ateriaa odotellen, nälkä alkoi päihittää kyläläisten epäluuloisuuden.

“Ahh,” sotilas sanoi varsin äänekkäästi itsekseen, “kivisoppa on kyllä herkkuani. Mutta kivisoppa, jossa on mukana kaalia, se se vasta herkkua on.”

Pian eräs kyläläinen lähestyi epäröivästi kantaen käsissään piilosta hakemaansa kaalia ja laittoi sen pataan. “Mahtavaa!” huusi sotilas. “Tiedätkös, kerran söin kivisoppaa, jossa oli kaalia, hiukkasen suolaa ja pihvilihaa ja se oli suorastaan taivaallista.”

Kylän teurastaja löysikin jostain hieman suolattua häränlihaa… ja niin keitto alkoi vähitellen valmistua. Siihen löytyi perunoita, sipuleita, porkkanoita, sieniä ja niin edelleen, kunnes kaikille oli tarjolla herkullinen ateria. Kyläläiset tarjosivat sotilaalle suurta summaa rahaa taikakivestä, mutta hän ei suostunut myymään sitä ja jatkoi matkaansa seuraavana päivänä. Tarinan opetus on, että työskentelemällä yhdessä ja kaikkien auttaessa omalla panoksellaan saavutetaan jotain suurempaa ja parempaa.

Vaikka varmasti onkin olemassa ihmisiä, joilla on pahan päivän varalle varattuna vähintään parin viikon ruokatarpeet, suurella osalla ihmisistä ei todennäköisesti ole kaikkea tarvittavaa selvitäkseen pankkijärjestelmän/valuuttajärjestelmän alkutilaan palauttamisesta.

Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla ongelma kuten tarina kivisopastakin osoittaa. Jos kaupankäynti lakkaa kokonaan, loistava tapa ratkaista ruokapulan aiheuttama ongelma on järjestää yhteisössä yhteisiä ruokailuja ja ”nyyttikestejä”.

Muitakin paikallisia tapoja, joissa perheet, ystävät ja naapurit kokoontuvat yhteiselle aterialle voidaan hyödyntää. Peijaiset ovat yksi esimerkki tällaisesta. On tietysti selvää, etteivät nämä ideat toimi välttämättä sellaisenaan kaikilla alueilla. Ajatuksen ydin on kuitenkin siinä, että otetaan käyttöön paikalliset yhteisön kokoontumisperinteet jonkin tilanteen ratkaisemiseksi, kun ajat ovat epävarmat ja hämmentävät.

Jopa kaupunkialueilla tai yhteisöissä, jotka ovat pääasiallisesti kasvissyöntiin painottuneita, näitä ideoita voi soveltaan hyvinkin menestyksekkäästi. Alla olevassa linkissä on esimerkki viikoittaisesta perinteestä eräässä yhteisössä San Franciscossa (englanniksi)

http://sf.funcheap.com/event-series/free-community-dinner/

Community Meal Pic #2

Kerrataan vielä kivisoppa-tarinan opetus:

“Yhdessä työskentelemällä ja kaikkien auttaessa omalla panoksellaan saavutetaan jotain suurempaa ja parempaa.”

Jos ihmisten kekseliäisyyden ohella on tarjolla myös suuri annos myötätuntoa, ihmiset voivat kokoontua yhteen ja selvitä mistä tahansa hankalasta ajanjaksosta. Tämä tilanne ei poikkea siitä mitenkään. Ihmiskunta voi menestyä ja tulee menestymään myös TAPAHTUMAN aikana.

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli löytyy osoitteesta: eventreference.org/2015/06/29/stone-soup/

(Kursiivilla oleva teksti, tarina kivisopasta, alunperin täältä: http://www.extremelinux.info/stonesoup/stonesoup.html)

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: